Jalo Mäntylä on uusi emmauslainen

Uuden vuoden jälkeen on Vallilan Emmauksessa ollut uusi työkokeilija, joka on saanut meidän vanhempien vapareiden keskuudessa myönteistä hyrinää. Rauhallinen ja työteliäs olemus ja nimensä on Jalo. Mutta annetaan hänen kertoa itsestään ja kokemuksistaan Emmauksessa.

Olen Jalo Mäntylä, 30-vuotias, mä oon kuvanveistäjä, kuvataiteilija, opiskellut siellä ja täällä, ensin Pekka Halosen Akatemiassa, sitten Tampereella Fine Arts Internationallinjalla ja monilla kansanopiston kursseilla. Vuonna 2024 olin nuorten työpajalla ja sain tehdä savitöitä. Tykkään tehdä käsillä ja savi on mieluinen materiaali, ehkä lapsuuden muovailuvahaleikit vaikuttavat myös taustalla. Kolmiulotteisuus on kiehtovinta minulle, vaikka olen myös piirtänyt ja maalannut.

Emmaukseen tulin vuoden alussa. Olin vuosi sitten kuntouttavassa työtoiminnassa ja silloin kuulin yhden ryhmän opintokäynnistä Emmaukseen.

Nyt toisen kuukauden alkaessa olen tehnyt monenlaista hommaa, lähinnä vaatteiden alkulajittelua, vähän hinnoittelua, kenkiä,
laukkuja, myös Emma-suosittelee, nuorille suunnattua vaaterekkiä ja kassatyötäkin oon kokeillut.

Mulle on tärkeetä kierrätys, kiertotalouden periaatteet mitä Emmauksessakin toteutetaan. Ja just se Emmauksen sitoutumattomuus puolueista ja uskonnoista on tärkeetä mulle. Myös se ettei vaan tavoitella voittoa itselle vaan lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Toivon kaikkea hyvää Emmauksen tulevaisuudelle. Ja suosittelen kyll Emmausta työkokeilijoille, vaparityötä miettiville ja asiakkaille. Voin sanoa että täällä on tosi mukava ilmapiiri, oon tykännyt siitä. Ja asiakkaana tää on mun mielestä yksi parhaimpia Helsingin kirpputoreja niin sisällöltään kuin hintatasoltaan.