
Emmauksen toimintaan pääkaupunkiseudulla osallistuu värikäs joukko ihmisiä. Meitä on kaikenikäisiä, enemmän ja vähemmän koulutettuja, kokeneita ja untuvikkoja. Iloitsemme erilaisuudesta!
Kirpputorimme ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Viikoittain kirpputoreilla työskentelee 30-40 ihmistä pitemmissä tai lyhyemmissä vuoroissa elämäntilanteesta ja voimavaroista riippuen. Nuorimmat työntekijät ovat TET-jaksoa suorittavia peruskoululaisia ja vanhimmat yli 80-vuotiaita eläkeläisiä. Työ on käytännöllistä: lahjoitetun tavaran lajittelua, hinnoittelua ja myyntiä, huonekalujen kantamista, järjestelyä ja siivoamista, avustuslähetysten pakkaamista, ruoanlaittoa ja tapahtumien järjestämistä ym. tilanteen mukaan ja yhteistyössä toisten kanssa. Hyvin monenlaiselle osaamiselle on käyttöä Emmauksessa, ja kaikkiin tehtäviin annetaan opastus.
Vapaassa ja suvaitsevaisessa yhteisössämme jokainen voi toimia omien mahdollisuuksiensa ja voimavarojensa mukaan. Jokainen voi löytää omille taidoilleen, tiedoilleen ja kokemukselleen käyttöä.
Meitä erilaisia emmauslaisia yhdistää halu tehdä jotakin yhdessä oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Eräs emmauslainen ilmaisee asian näin: – Parasta Emmauksessa on se, että voi tehdä mieluisaa työtä omaan tahtiin ja samalla antaa apua ja tukea tarvitsevia ihmisiä.
Ota yhteyttä toimistoon, jos olet kiinnostunut Emmauksen vapaaehtoistyöstä.
Vapaaehtoiset kertovat
- Anna-Maria Numminen on toisella kierroksella
Eräänä päivänä näin Vallilan kirppiksen lounaspöydässä tutut kasvot vuosien takaa. Aivan, tässähän on Anna-Maria Numminen, joka tuli Emmaukseen muiden nuorten innostamana 1970-luvun loppupuolella. Silloin olimme Read more about Anna-Maria Numminen on toisella kierroksella[…] - Matti Koskimäki: Emmaus oli hyvä valinta
Vallilan Emmauksessa on toiminut pitkään vapaaehtoinen, mutta vain harvat ehtivät häntä tavata. Tostaiaamuisin hän kenties ehtii ottaa kupin kahvia, ja sitten jo kiirehtii autollaan hakemaan Read more about Matti Koskimäki: Emmaus oli hyvä valinta[…] - Jalo Mäntylä on uusi emmauslainen
Uuden vuoden jälkeen on Vallilan Emmauksessa ollut uusi työkokeilija, joka on saanut meidän vanhempien vapareiden keskuudessa myönteistä hyrinää. Rauhallinen ja työteliäs olemus ja nimensä on Read more about Jalo Mäntylä on uusi emmauslainen[…] - Pola Stenberg: Lumpunkeräysleiristä se alkoi
Oli 1960-luvun loppu ja Pola oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi Helsingissä. Hänen ystävänsä Eva huomasi ilmoituksen Emmauksen työleiristä Tanskassa. Asiasta sen enempää tietämättä he suuntasivat Kööpenhaminan Read more about Pola Stenberg: Lumpunkeräysleiristä se alkoi[…] - Helka ja Heikki Ahava: Yhdessä tekeminen antaa voimaa
Helka ja Heikki Ahava tulivat Emmauksen vapaaehtoisiksi 2000-luvun alkuvuosina jäätyään pois päivätöistä Nokia Oy:ssä. Helkan mielestä työ Emmauksessa on konkreettista. Emmauksessa saa kokeilla itselle uusia Read more about Helka ja Heikki Ahava: Yhdessä tekeminen antaa voimaa[…] - Tuula Vessonen: Minusta tuli kassaneiti!
– Olin ollut eläkkeellä vasta vajaan vuoden, kun silmiini osui Lauttasaari-lehteä lukiessa juttu, jossa haettiin vapaaehtoisia Emmaukseen. Tuula Vessonen, joka kutsuu itseään kirpputori-faniksi, kiinnostui mahdollisuudesta Read more about Tuula Vessonen: Minusta tuli kassaneiti![…] - Corinna Nordgren: Täällä minusta on hyötyä!
Monien muiden emmauslaisten tavoin Corinna Nordgren on ollut mukana Emmaus-liikkeessä 1970-luvulta lähtien. – Olen aikani lapsi, melko tyypillinen 60-lukulainen, ja minusta tuli Kehitysmaayhdistys Pääskyjen jäsen Read more about Corinna Nordgren: Täällä minusta on hyötyä![…] - Satu Dolk: Olen löytänyt mun heimon
Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Satu Dolk työskenteli omassa yrityksessään kymmenisen vuotta, mutta useista syistä pitkään jatkunut kuormittava elämäntilanne johti lopulta totaaliseen uupumukseen ja loppuunpalamiseen. Yritystoiminta Read more about Satu Dolk: Olen löytänyt mun heimon[…] - Bertel Backholm: Työsarkaa riittää kaikille
Bertel Backholm löysi mukaan Emmauksen toimintaan jäätyään eläkkeelle ja muutettuaan Vaasasta Helsinkiin kymmenisen vuotta sitten. – Syksyllä 2011 oli EU:n vapaaehtoistoiminnan päivä ja Emmaus oli Read more about Bertel Backholm: Työsarkaa riittää kaikille[…] - Anu Lähde: Torstai on viikon paras päivä
Helsingin emmauslaiset Anu Lähde (vas.) ja Pola Stenberg Emmaus Salon Paris -kirpputorilla Pariisissa Anu Lähteen monimuotoinen polku Emmauksen vapaaehtoisena alkoi vuonna 2012 Kepan järjestämästä vapaaehtoisten Read more about Anu Lähde: Torstai on viikon paras päivä[…]
